27. syys, 2017

23.9.2017 Show Off ja kauden päätös

Tapahtumaamme kerääntyi kiitettävästi osallistujia, sekä kilpureita, että katsojia.

Myös rohkeita kyytiin uskaltaneita riitti, ja löysimme porukasta pari uutta kartturiehdokastakin.

Aurinko helli kylmästä kesästä kärsinyttä Vauhtisporukkaa, tuulen muistuttaessa kuitenkin tulevasta syksystä.

Saimme myös näytettyä katsojille mitä kilpaveneily on, kun yksi kaato saatiin aikaiseksi. Vene pyörähti ja upposi. Näin saimme testattua myös loistavan tiimimme tilannetajun sekä valmiuden onnettomuustilanteessa, ja auttajat olivat paikalla noin 45 sekunnissa.

Ei henkilövahinkoja!

Vauhtiveneilijät ry ovat nyt touhunneet vuoden!

Näin puheenjohtajamme Meeri Painio kirjoitti Facebook sivullamme 20.9.2017

"Tänään on juhlapäivä! Vuosi vierähtänyt ensimmäisestä epävirallisesta mötestä jossa saatiin huikea vapaaehtois-aktiiviporukka kasaan!

Kuluneeseen vuoteen on mahtunut mm. järjettömän upeat Venemessut, Hernesaari Offshore-Race, kokoontumisajoa, yhteisreissuja yms., sääntöviidakoita, yhdistyksen virallistaminen, yhteistyötä virallisten tahojen kanssa, itkua & hampaidenkiristystä ja ennenkaikkea mieletöntä yhteistä aikaa ja heittäytymistä loistavalta porukalta!

Ekan vuoden harjoittelun jälkeen voidaan saada tulevasta kesästä vaikka kuinka huikeaa kun nyt tiedetään jo vähän paremmin mitä tehdään 

Lisää innokkaita Vauhtiveneilijöitä kaivataan oman innokkuuden mukaan liittymään jengiin iloiseen, kokemuksesta voin sanoa että tämä porukka vie mukanaan."

Kiitos Meerille sekä sihteerillemme Ilkka Vapaavuorelle kuluneesta vuodesta. Huippu duunia olette tehneet.

Nyt keulat kohti seuraavaa kesää!